Uratarina

Fitness24Seven työnantajana PT:lle

Valmentajien kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti ja tarjoamme PT-palveluita jo useammalla salilla. Lue alta, miksi juuri Fitness24Sevenillä kannattaa työskennellä PT:nä.  

PT-toimintamme on ollut viime vuodet valtavassa kasvussa ja tarjoamme PT-palveluita yhä useammassa kuntokeskuksessa. Oletko sinä kiinnostunut liittymään osaksi tätä kasvutarinaa? Etsitkö luotettavaa, työntekijää tukevaa ja ennen kaikkea kivaa työyhteisöä? Kysyimme Personal Trainer Ella Gabrielssonilta, miksi juuri Fitness24Seven on loistava valinta työpaikaksi niin juuri uraansa aloittelevalle kuin jo edistyneemmälle liikunta-alan ammattilaiselle.

Vahva tuki ja mahdollisuus kehittyä

”Liikunta-alan koulutuksissa jää usein myynti ja markkinointi huomiotta, mutta ilman näiden onnistumista, on valmentamisella miltei mahdoton työllistyä. Meillä saat tukea myyntiin ja markkinointiin todella paljon ja tuki on jatkuvaa. Jokainen PT saa heti alussa myyntiin perehdytyksen ja henkilökohtaisen myyntikoulutuksen. Tämä on iso apu etenkin urasi alussa. Myynnin coachaus jatkuu tiiviinä myös aloituksen jälkeen, eikä työntekijää jätetä yksin haasteiden kanssa”, Ella kertoo. Koska tiedostamme, että jokainen PT on erilainen myyjä, emme panosta vain suuriin koulutuksiin ja oleta, että jokainen työntekijä oppisi yhdellä koulutuksella myynnin ammattilaiseksi. Fitness24Sevenillä jokainen PT koulutetaan henkilökohtaisesti myyntiin ja coachaamme jokaista työntekijäämme löytämään oman tavan, jolla palvelun myynti onnistuu ja kalenteri täyttyy valmennustunneista.

Coachauskäytänteemme ei rajoitu pelkän myynnin pariin, vaan tuemme jokaista työntekijäämme kehittymään valmentajana niin ohjauksen, valmennuskokonaisuuksien suunnittelun kuin erilaisten treenimetodien käytön suhteen. ”Asiakaskuntamme tarpeita ovat yleensä saliharjoittelun opettelu, elämäntapamuutokset ja muut hyvin terveyspainotteiset tavoitteet, kuten ryhdin parantaminen. Itse valmennuksessa edustamme aina terveyttä, terveellisiä elämäntapoja ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, mikä itselleni on tärkeää valmentajana”, sanoo Ella. Asiakaskuntamme onkin todella monipuolista ja tekee näin PT:n arjesta mukavan vaihtelevaa sekä ammattitaidollisesti ihanan kehittävää. 

Reilu työnantaja ja hyvät tukitoimet

Fitness24Sevenillä ei suosita kilpailuasetelmaa, jossa yhdelle salille sijoitettaisiin niin paljon PT:itä, että vain harvalle riittäisi töitä itsensä elättämiseksi. Valmentajia rekrytään saleille kysynnän mukaan, jolloin jokaisella valmentajalla on mahdollisuus tehdä työtä täysipäiväisesti. Koska saleilla on suuret jäsenmäärät yhtä PT:tä kohtaan, itsemarkkinointi hoituu hyvin pienellä panostuksella. Salin vastaanoton henkilökunta sekä markkinointitiimi toimii tässä vahvana tukena.

”Yksi suuri etu on, että kaikki kirjanpidollinen työ on hyvin minimissä”, Ella sanoo. Fitness24Seven hoitaa PT:n puolesta kampanjat, palveluiden markkinoinnin, asiakkaiden reklamaatiot ja laskutuksen. Tuntien merkkaaminen ja palvelukokonaisuuden käyttäminen hoituu helposti siihen erikseen suunnitellulla sovelluksella, ilman Exceleiden pyörittelyä. Ohjelmien suunnittelu ei tapahdu valmentajien omalla ajalla, vaan tästä maksetaan yhtä lailla palkka, kuin valmennustunneistakin. Sama koskee koulutuksia, coachauksia ja asiakkaille tehtyjä myyntitilanteita. Fitness24Sevenillä PT:lle kertyy muiden työntekijöiden tavoin palkalliset lomat, joiden käyttäminen on hyvin vapaata. Sairauslomalla saa myös olla rauhassa, miettimättä tulonmenetystä, sillä jokainen sairauspoissaolon tunti korvataan PT:lle.

PT-asiakkaamme käy yleensä useamman kerran viikossa treenaamassa PT:n valmennuksessa. Tämä eroaa merkittävästi vanhanaikaisesta ohjausmallista, jossa viikko koostuu monesta kymmenestä eri asiakkaasta, jotka saattavat käydä vain kerran viikossa tai joka toinen viikko treenaamassa PT:n kanssa. Valmennusmallissamme kerrallaan hallittava asiakaskunta on paljon pienempi, mikä tekee työstä kevyempää. Tämä myös varmistaa asiakkaiden kokonaisvaltaisen kehittymisen ja paremman palvelun laadun.  

Hyvät etenemismahdollisuudet

”Olen saanut kehittää ammattitaitoani erilaisilla työtehtävillä ja edetä mm. Master Traineriksi ja PT Advancediksi. Master Trainerinä olen valmennustyön ohella päässyt tekemään erilaisia työtehtäviä, kuten perehdyttämistä, kouluttamista ja rekrytoimista. PT Advancediksi sen sijaan etenin karttuneen valmennuskokemukseni myötä. Nimikkeen myötä esimerkiksi asiakkaat, joilla on enemmän haasteita, osaavat paremmin hakeutua palveluideni pariin. Tämä on myös nostanut ansaintatasoani. Onkin mukavaa, että yrityksessä voi edetä sekä erityyppisien tehtävien että ansainnan muodossa”, Ella sanoo. Etenemismahdollisuutemme on yksi viimeisimmistä kehityskohteistamme ja moni onkin löytänyt itsensä uudesta Advanced -roolista tai muista lisätehtävistä jopa nopeasti työsuhteen alussa. 

Loistava tiimihenki

”Yksi parhaista asioista meillä on ehdottomasti huippu tiimihenki ja samanhenkisyys! Voin myös sanoa oppineeni jokaiselta kollegaltani aina jotain uutta, jonka koen isona rikkautena”, Ella lisää. Kun työntekijöiltämme kysytään parhaita puolia Fitness24Sevenistä, lähes joka kerta ensimmäisenä mainitaan kivat työkaverit. Saliyhteisömme ovat tiiviitä ja aikaa vietetään samalla porukalla työajan ulkopuolellakin. Meille jokainen PT on tärkeä. Haluamme huomioida onnistumiset ja nostaa onnistujaa niin yksilönä kuin huomioida tiimin merkitystä toiminnan kehittymisessä.

 

Kiinnostuitko PT:n työstä? Mahtavaa, hakeminen on helppoa! Avoimet rekryt löydät täältä. 

Eikö avointa PT:n työpaikkaa ole tällä hetkellä kaupungissasi? Voit aina lähettää avoimen hakemuksen, CV:n ja kuvat liikunta-alan koulutuskokonaisuuksien todistuksista sähköpostitse keskitettyyn asiakaspalveluumme info@f24s.fi, josta ohjaamme viestit vastaavalle.

Nähdään salilla! 😊

Lue lisää