Mahdollisuus treenata kaikilla saleilla

Danielille tärkeintä on mahdollisuus hyödyntää kaikkia saleja. Hän yhdistää hikisen pyöräilytunnin lounastaukoon. 

Jäsenemme Daniel on treenannut Fitness24Sevenin saleilla jo viisi vuotta ja on saavuttanut Gold-jäsentason. Hän liittyi jäseneksi opiskellessaan tietokoneinsinööriksi Helsingissä vuonna 2018. Vaikka hänen elämässään on tapahtunut monia asioita näiden vuosien aikana, yksi asia on säilynyt – hänen Fitness24Sevenin jäsenyys.

-  Opiskelijana painavin syy liittyä jäseneksi oli ehdottomasti hinta. 24,90 € kuukausihinta oli loistava siihen nähden, että salille pääsi treenaamaan koska tahansa. Opiskeluaikoina illat kirjastossa venyivät melko myöhäisiksi, jonka jälkeen lähdin tuulettamaan aivojani salille. Välillä kello saattoi olla jopa yksi yöllä, Daniel muistelee.

Treenit lounasaikaan

Nykyään Daniel työskentelee IT-konsulttina. Vaikka hänen lompakkonsa onkin paljon pulleampi kuin opiskelijana, jäsenkortille löytyy silti oma paikka lompakosta. Hänen toimistonsa sijaitsee Helsingin keskustassa, josta on vain kivenheitto Fitness24Sevenin Kampin salille. Tämän takia Daniel käyttää lounasaikansa hyödyksi ja käy treenaamassa niin usein kuin mahdollista.

Iltainen sisäpyöräilytunti

Stressaavina aikoina, jolloin Daniel syö lounaansa töiden ohessa, treenit jäävät illansuuhun. Hänen ja hänen puolisonsa asunto on kävelymatkan päässä Triplan salista, jossa Daniel osallistuu pyöräilytunneille.

- Kiireisen päivän jälkeen, haluan päästä salille tyhjentämään ajatukseni. Pyöräilytunnilla voin vain kuunnella ohjaajan ohjeita ja olla ajattelematta sen suurempia. Kaikki ohjaajat ovat olleet superhyviä tsemppaamaan ja heidän tunneillaan saan annettua itsestäni kaiken irti. Se on aivan parasta, sanoo Daniel.

Linnea tykkää naisten salista

Vaikka Daniel on todellinen sisäpyöräilyfani, ei hän ole saanut innostettua tyttöystäväänsä Linneaa mukaan tunneille. Linnea on vanha voimistelija, joten hän suosii tanssillisia ryhmäliikuntatunteja. Hän on myös innostunut viime aikoina kehittämään voimaansa lihaskuntotreenien myötä.

- En ole koskaan ollut mikään salihirmu, mutta olen aina tykännyt ryhmäliikuntatunneista. Viime aikoina olen alkanut panostamaan myös voimaharjoitteluun enemmän. Meillä on ystäväni kanssa treeniohjelma, jota tykkäämme tehdä naisten salilla. Siellä on tosi mukava ilmapiiri, eikä kukaan tuomitse, vaikka treenaisikin pienillä painoilla, Linnea tuumailee.

Hyvä hinta, johon sisältyy kaikki edut

 Daniel ja Linnea ovat erittäin tyytyväisiä Fitness24Seveniin, eikä heillä ole ollut aikomusta vaihtaa salia. Osa heidän tuttavistaan treenaa muilla saleilla, mutta heidän maksamansa kuukausihinnat loksauttavat Danielin suun auki.

- Ystäväni maksaa salijäsenyydestään noin 60-80 euroa kuukaudessa. Mielestäni se kuulostaa melko suurelta summalta – eikä jäsenyydellä pääse edes treenaamaan muilla saleilla. Fitness24Sevenin paras puoli on se, että salia voi vaihtaa ja samalla kuukausihinnalla pääsee treenaamaan kaikilla saleilla, Daniel kiteyttää.